Syyrialaiset eivät halua ”suojelua” ja halveksuvat Arabiliiton pakotteita

Olisi tyhmää väittää, että on olemassa maita, joissa ei koskaan tapahdu minkäänlaisia ihmisoikeusloukkauksia. Olisi kuitenkin yhtä tyhmää väittää, että jokainen maa, jossa ihmisoikeuksia on loukattu, on ehdottomasti brutaali diktatuuri. Jos olisi, ei maailmassa muunlaisia valtioita olisikaan kuin brutaaleja diktatuureja. Harva olisi kuitenkaan valmis sanomaan, että esimerkiksi Suomessa on samanlainen meno kuin Pol Potin ”Demokraattisessa Kamputseassa”.

Vaikka jotain maata voitaisiinkin perustellusti ja aiheellisesti kritisoida ihmisoikeusloukkauksista ja vaikka maassa olisi tyytymättömyyttä hallintoa kohtaan, on syytä huomata pari asiaa. Ensinnäkin se ei tarkoittaisi, että tavallisen kansan enemmistö suunnattomasti kärsisi ja vihaisi maansa hallintoa ja haluaisi syrjäyttää sen.  Toiseksi: se ei tarkoita, etteikö tuo hallinto olisi kuitenkin saanut paljon hyviä asioita aikaan ja ansainnut kansan tuen. Erityisesti painotan kolmatta seikkaa.

Se ei tarkoita, että kenelläkään olisi oikeutta hyökätä maahan, tappaa sen kansaa, tuhota infrastruktuuria, pommittaa ja myrkyttää, syrjäyttää hallinto, lähettää sinne agentteja tekemään sabotaasia ja asettaa maahan kansan edun vastaisia intressejä palvelevia nukkejohtajia, joiden avulla maa imetään kuiviin. Juuri näin on käynyt Libyassa sillä perättömäksi osoittautuneella väitteellä, että Muammar al-Gaddafi murhasi omia kansalaisiaan. Ja seuraavaksi näin näyttää olevan käymässä Syyriassa.

Niin mukavaa kuin joidenkin mielestä onkin leimata kaikki Libyan ja Syyrian tukeminen ”propagandaksi”, ”disinformaatioksi” tai hulluimmissa tapauksissa jopa ”salaliittoteoriaksi” – mikä usein tarkoittaa sitä, että katsotaan Russia Todayta – en näe perusteita lähteä siitä olettamuksesta, että kaikki, mitä muslimi- ja sosialistimaat, Venäjä ja Kiina sanovat, olisi propagandaa ja lännen media taas aina lähtökohtaisesti asiallista, puolueetonta ja luotettavaa.

Tämän johdantotekstin päätteeksi suosittelen vilkaisemaan kuvia ja videoita Syyriassa järjestetyistä mielenosoituksista, joissa syyrialaiset tukevat presidentti Bashar al-Assadia. En näe, kuinka niitä voisi kiertää ”propagandana” tai ”salaliittoteoriana”, jos ei sitten lähdetä siitä rasistisen ja kolonialistisen oloisesta olettamuksesta, että valkoisen miehen sana on essentiaalisesti voimakkaampi todistuskappale kuin arabin ottama valokuva.

Mielenosoittajat toivat julki, että syyrialaiset tulivat tietoisiksi vehkeilystä heti alusta saakka ja ymmärsivät, että vehkeily oli suunnattu Syyrian lisäksi kaikkia arabimaita vastaan, vaikka olikin naamioitu ”uudistus- ja demokratiavaatimuksiksi”. Syyrialaiset jäivät hämmästelemään, miten Syyrialle vaatimuksia esittäneillä on varaa esittää moista, kun ottaa huomioon vaatimusten esittäjien oman edun tavoittelun, ihmisoikeuksien polkemisen esimerkiksi Bahrainissa ja kansalaisten pitämisen poissa näkyvistä. Syyrialaisten asioita käsitellään sentään varsin avoimesti kaikkien edessä. 

Katso kuvat ja lue artikkeli täältä: http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=27926

Tekstin suomennos löytyy täältä: http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=1909

Mass demonstration in Damascus, 20 November 2011

* * *