Mitä ajattelen Putinista?

Mitä mieltä olisin Vladimir Putinista? Sitä olen vuosia miettinyt, ja oikeastaan Putin onkin hyvä muistutus siitä, etteivät asiat ole mustavalkoisia. On yhtä mieletöntä idealisoida kuin demonisoidakaan mitään tahoa, koska emme elä J. R. R. Tolkienin maailmassa – ainakaan vallitsevan historiakäsityksemme mukaan. Putinista voidaan perustellusti sanoa sekä hyvää että pahaa.

Olen jossain määrin aiemmin sympatisoinut Venäjän federaation kommunistisen puolueen johtajaa Gennadi Zjuganovia, vaikka en millään muotoa voi kutsua itseäni kommunistiksi – tiukka ideologioihin sitoutuminen hirvittää mieltäni. Muut Venäjän presidentiksi pyrkivät (Mihail Prohorov ja Sergei Mironov) ovat minulle varsin tuntemattomia, enkä tiedä, millainen heidän johtamansa Venäjä olisi.

On syytä muistaa, että Euroopan unionin myötä demokratia Euroopassa on ollut heikkenemään päin – jos Eurooppa on koskaan aidosti demokraattinen ollutkaan. Venäjä taas ei ole koskaan ollut demokratian lippulaiva, joten ei siellä ainakaan huonompaan suuntaan ole menty. En epäile, etteikö Venäjällä tapahtuisi vaalivilppiä – demokraattisempaan suuntaan on joka tapauksessa menty, kun vertaa Venäjän aiempaan historiaan. Muualla Euroopassa on otettu askeleita taaksepäin.

Vaalivilppiä tapahtunee Putinin eduksi. Siitä huolimatta – näin luulisin – Putin voittaisi vaalit helposti ilman vaalivilppiäkin. En liioin usko, että hän on henkilökohtaisesti vastuussa vaalivilpistä. Hänellä on laajalti aitoa kannatusta – luultavasti siksi, ettei ketään parempaakaan ehdokasta ole tarjolla. Putinia tukevat mielenosoitukset ovat keränneet enemmän osallistujia kuin Putinia vastustavat – eli sekä tukijoita että vastustajia löytyy. Missäpä maassa hallinnolla olisi 100% kannatus?

Media on esitellyt tätä kuvaa todisteena Putinin vastaisista mielenosoituksista. Kuva on kuitenkin vuodelta 1991, ja siinä vastustetaan Gorbatšovia – ja lisäksi kuvaa on rajusti muokattu.

Venäjä on yhdessä Kiinan kanssa luonut vastavoimaa Yhdysvalloille, NATO:lle ja Euroopan unionille. Tällä en tarkoita sitä, että niiden muodostama blokki olisi mitenkään miellyttävämpi kuin länsiblokki, mutta multilateralismi geopolitiikassa on ehdottomasti siedettävämpi asiantila kuin unilateralismi. Ideaalinen tilanne olisi, jos maailma voisi kerrankin nähdä sellaisen tilanteen, jossa ei ole minkäänlaisia suurvaltoja ja sotilasliittoja, mutta niin kauan kuin niitä on, on parempi, ettei ole yhden osapuolen hegemoniaa.

Venäjä on asettunut Putinin aikana vastustamaan Yhdysvaltain hyökkäyksiä muiden maiden kimppuun. Tuskin mitenkään puhtaasta ihmisrakkaudesta, mutta motiiveista viis. Sotien vastustaminen mistä syystä hyvänsä on minusta hyvä asia. Jos voi estää maan pommittamisen raunioiksi ja sen kansan murhaamisen, on minulle yhdentekevää, vaikka sen tekisi ihan mistä syystä hyvänsä.

Uusi kylmä sota?

Toisaalta taas…miten Putinin Venäjä oikeastaan on Yhdysvaltain hegemoniaa vastustanut? Ei se tehnyt mitään estääkseen Libyan vastaisen sodan. Kovaa ääntä Venäjä kyllä asiasta piti, mutta silti sota alkoi, ja kun valta Libyassa oli vaihtunut, Venäjän hallinto kutsui vallan kaapanneet militantit vierailulle Kremliin. Entä mitä Venäjä tulee tekemään estääkseen Syyrian sodan? Uskallan sanoa varmana, että ei yhtään mitään. Venäjä ei ryhdy sotaan NATO:n kanssa Syyrian vuoksi.

Mutta entäpä Venäjän laivastotukikohta Syyriassa? Sehän on vain neuvottelukysymys. Nyt Venäjä myy aseita Syyrialle, mutta tuskinpa siinä on ensisijaisena toiveena Syyrian kyky puolustaa itseään NATO:n hyökkäystä vastaan. Venäjä kiskoo asekaupalla Syyrialta rahat pois ennen kuin on liian myöhäistä. Professori Keijo Korhonen kirjoittaa kirjassaan Itsenäisyyden lyhyt historia, että Venäjä ja NATO pääsevät aina kulissien takana sopimukseen asioista. Todellista vastakkainasettelua idän ja lännen välillä ei ole.

Vladimir Putin on se, joka aloitti ”terrorismin vastaisen sodan” vuonna 1999. Venäjän tiedustelupalvelu nosti hänet valtaan järjestämällä ”tšetšeeniterroristien” iskuja kerrostaloihin. Vuoden ajan Putin saarnasi terrorismin vastaisten taistelun tärkeyttä, ja sitten tapahtuivat syyskuun terrori-iskut. Sen jälkeen George W. Bush otti konseptin omakseen ja alkoi vahvistaa Yhdysvaltain hegemoniaa terrorismin vastaisen sodan nimissä. Silloin kai Putin tajusi tehneensä pahan virheen.

Venäjä perusti kaksi merkittävää liittoumaa, joista ei kovin paljoa suomalaisessa mediassa puhuta: Shanghai Cooperation Organization (SCO) on Kiinan kanssa muodostettu sotilaallinen ja taloudellinen liittouma, jonka tavoitteena on taistella ”terrorismia, ekstremismiä ja separatismia” vastaan. Collective Security Treaty Organization (CSTO) on Venäjän ja muutaman IVY-maan muodostama sotilasliitto vastapainona NATO:n laajenemiselle kohti Venäjää.

Muodostaako tämä itäblokki todella aidon vastapainon länsiblokille? Hillitseekö se lännen hegemonian ja interventioiden miekkaa? Libyan tapaus osoittaa, etten luottaisi siihen. Kohta näemme, tekeekö se saman Syyriassa ja Iranissa. Minulla ei ole luottamusta siihen, että blokkien, suurvaltojen ja sotilasliittojen välillä vallitsisi kovinkaan vankka vastakkainasettelu. Voidaan sanoa, että ilman Venäjää ja Kiinaa Yhdysvallat tekisi ihan mitä huvittaa – mutta niinhän se tekee jo nyt!

Putinilla on kädet tšetšeenien veressä, ja se johtunee vain siitä, että Tšetšenian moukarointi oli paras tapa nostaa tämä tuntematon mies valtaan. Miksi hänet piti saada Venäjän johtoon? Ilmeisesti hänen taustavoimansa halusivat nostaa Venäjän takaisin suurvallaksi ehkä siksi, että se voisi asettua vastustamaan Yhdysvaltain unilateraalista maailmanjärjestystä. Tavoite on sinänsä kannatettava, mutta keinot olivat brutaaleja ja lopputuloskin on voinut olla yhtä tyhjän kanssa.

Lopuksi

Ketä siis kannatan Venäjän federaation presidentiksi? Jos nyt jonkunlainen johtaja pitäisi valita, hän saisi mielellään olla chartalisti, joka hajauttaa vallan autonomia- ja konfederaatioperiaatteiden mukaisesti, pyrkii poistamaan maailmasta kaikki suurvallat ja sotilasliitot sekä puolustaa rauhaa ja kansojen itsemääräämisoikeutta. Putin ei ole sellainen mutta ei ehdolla olevista henkilöistä toisaalta kukaan muukaan. Jos olisin venäläinen äänestäjä, kai minä sitten Putinia, tuota ambivalenssin kuningasta, voisin paremman puutteessa äänestää, kun keisarikuntaakaan ei kaiketi enää voi saada takaisin.

 * * *