12M-kokoontumiset Suomessa

Me olemme 99%.

Viime lokakuun 15. päivä marssimme kaduille yli tuhannessa kaupungissa 82 maassa. Otimme kadut haltuumme, organisoiduimme ja otimme ensimmäiset askeleet polulla maailmanlaajuiseen muutokseen.

Siitä on nyt kulunut yli puoli vuotta, eikä ääntämme ole vieläkään hiljennetty – jatkamme äänemme korottamista tehdäksemme selväksi poliitikoille ja pankkiireille, etteivät he edusta meitä. Että olemme koordinoituja, että meillä on yhteisiä ajatuksia ja että vaadimme kaikki maailmaa, jossa 99%:n hyvinvointi asetetaan etusijalle.

Seuraava näkyvä hetki yhteistoiminnalle on Espanjan 15M- ja Yhdysvaltojen Occupy-liikkeiden koolle kutsuma kansainvälinen toimintapäivä 12. toukokuuta (12M). Olemme järjestämässä tuona päivänä tapahtumaa, johon nyt kutsumme Sinut mukaan osallistumaan.

Kansainvälisen 12M-toimintapäivän monipuolinen ohjelma tarkentuu Helsingissä. Kun Kansalaistorille kerääntyneiden monenkirjavien työryhmien ajatukset ja johtopäätökset on saatu kirjattua ylös, pääsee torikokousväki jatkamaan keskusteluja ja yhdessäoloa rennon keväisessä tunnelmissa Helsingin torikokouksen tarjoamissa maksuttomissa torijuhlissa klo 18:00 alkaen!

Occupy Oulu Kauppatorilla klo 14. Aiheina eurohuijareille menevät avustukset, kuntapalveluiden leikkaukset Oulussa sekä vapaa sana. Jatkotilaisuus Valveella (3.krs, käynti Ojakadun puolelta) klo 16.

Lue lisää:

http://www.torikokous.blogspot.com/2012/04/kansainvalisen-kutsu-toimintaan-1252012.html

http://torikokous.blogspot.com/2012/05/kutsu-turun-1252012-toritapahtumaan.html

http://torillatavataan.wordpress.com/2012/05/08/12m-oulussa/

http://torillatavataan.wordpress.com/2012/05/08/helsingin-12m-huipentuu-torijuhliin/

http://kompassinayttaasuunnan.wordpress.com/2012/04/27/12m-toimintapaiva-jyvaskylassa/

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=7&id=3616

* * *