Vatikaanin pedofiiliskandaalista

Vuonna 2010 Iltalehti uutisoi tällaista:

Paavin päämanaaja: Paholainen on työssä Vatikaanissa

Katolisen kirkon tuore pedofiliakohu on todiste paholaisen läsnäolosta Vatikaanissa, väittää Pyhän istuimen johtava manaaja.

Isä Gabriele Amorth, 85, uskoo, että Euroopan katolisen kirkon paisuvan pedofiliaskandaalin taustalla vaikuttaa itse Saatana. Hänen mukaansa ”paholainen on työssä Vatikaanin sisällä”, minkä seurauksena on ”kardinaaleja, jotka eivät usko Jeesukseen, ja piispoja, jotka ovat yhteydessä paholaiseen”.

– Kun puhutaan ”Saatanan savusta” (Paavali VI:n lausuma vuodelta 1972) pyhissä huoneissa, se on täysin totta – se sisältää nämä tuoreimmat kertomukset väkivallasta ja pedofiliasta, Amorth sanoi.

La Repubblica -lehden haastattelussa Amorth kertoi, että paholainen on ”pelkkää henkeä, näkymätön. Mutta hän tuo itsensä ilmi riivaamansa henkilön jumalanpilkan ja kärsimyksen kautta. Hän voi pysyä piilossa, puhua eri kieliä, muuttaa muotoaan tai vaikuttaa miellyttävältä. Joskus hän tekee pilaa minusta”.

70 000 paholaisen riivaamaa

Juuri julkaistussa Manaajan muistelmat -teoksessa Amorth kertoo 25 vuoden urastaan Vatikaanin päämanaajana. Hän väittää joutuneensa 70 000 kertaa tekemisiin demonisen riivauksen kanssa. Hänen mukaansa joskus tarvittiin kuusi tai seitsemän hänen apulaistaan pitämään demonien valtaamaa ihmistä aloillaan. Usein riivatut huusivat ja kirkuivat ja sylkivät suustaan nauloja tai lasinpaloja.

Amorthin mukaan vuoden 1973 kauhuelokuva Manaaja antaa ”liioitellun” mutta ”olennaisesti tarkan” kuvan riivauksesta, The Times -lehti kertoo.

Amorth on aiemmin muun muassa väittänyt, että diktaattorit Adolf Hitler ja Josif Stalin olivat paholaisen riivaamia.

Lähde: Iltalehti

Nyt Ilta-Sanomat kertoo tällaista:

Katolisen kirkon manaaja: ”Kadonnut koulutyttö siepattiin Vatikaanin orgioihin”

Katolisen papin isä Gabriel Amorthin mukaan Vatikaanissa saalistetaan nuoria tyttöjä seksiorgioihin.

Katolisen kirkon johtava manaaja, 85-vuotias isä Gabriel Amorth väittää, että murhatun gangsterin haudasta löytyneet jäänteet kuuluvat kadonneelle koulutytölle Emanuela Orlandille.

Eikä siinä vielä kaikki, Amorthin mukaan tyttö joutui kadottuaan Vatikaanin seksiorjaksi.

Emanuela Orlandi, 15, katosi Vatikaanissa jäljettömiin vuonna 1983.

Poliisi ja rikosteknisen laboratorion tutkijat avasivat mafioso Enrico de Pedin haudan viime viikolla pian sen jälkeen, kun poliisi sai yleisövihjeen.

Emanuela Orlandin tapausta oli juuri käsitelty paikallisessa kadonneita etsivässä tv-ohjelmassa.

Gangsterin haudasta löytyi luita, jotka eivät kuulu de Perdille, mutta toistaiseksi ei vielä ole vahvistettu, että kyseessä olisi kadonnut koulutyttö.

The Sunin mukaan yli 70 000 henkeä manannut Isä Amorth astui esiin La Stampa -lehdessä ja lausui, että Orlandin tapaukseen liittyy ”rikos, jossa on seksuaalinen motiivi”.

Pappismies väittää myös, että seksuaalisuuteen tiukasti suhtautuvassa Vatikaanissa on vuosien ajan hankittu nuoria tyttöjä orgioihin.

– Uskon, että Emanuelasta tuli osa ketjua, kertoo isä Amorth.

Asiasta kertoo The Sun.

Lähde: Ilta-Sanomat

Lue lisää:
http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/news/4332601/Missing-girl-kidnapped-for-Vatican-sex-parties.html

Asiasta on vaikea sanoa mitään varmaa, sillä sensaatiohakuinen media saattaa pyöritellä Gabriele Amorthin sanomisia varsin vapaalla kädellä. Vaikka olen ortodoksi, en ole missään määrin anti-katolinen, ja arvelen Oskari Juurikkalan analysoineen pedofiilikohua varsin uskottavasti ja asianmukaisesti artikkelissaan Lasten hyväksikäyttö: Haaste kirkolle ja yhteiskunnalle. Hän tiivistää loppupäätelmänsä näin:

Johtopäätökset ovat osittain yllättäviä. Tapaukset ovat pääosin 30-50 vuotta vanhoja ja monet niistä on käsitelty jo aikanaan. 1990-luvulta lähtien ongelmaan on kirkossa puututtu; tänä päivänä kirkko on ehkä kaikkein turvallisin paikka lapsille. Arviolta yli 99 % tapauksista sattuu kirkon ulkopuolella. Salailuväitteet ovat osittain harhaanjohtavia; syytökset paavia vastaan ovat vailla perustaa. Totuus voi olla tarua – ja tiedotusvälineiden mielikuvamaalailua – ihmeellisempää.

Lue koko artikkeli täältä:
http://oskarijuurikkala.wordpress.com/2010/04/14/lasten-hyvaksikaytto-haaste-kirkolle-ja-yhteiskunnalle/

Oikeustieteen tutkija Oskari Juurikkalan artikkeli antaa hyvää vastapainoa ja järjen ääntä valtamedian lietsomalle kirkonvastaiselle hysterialle. Pedofilia on kauhistuttava ilmiö, ja on aina vaaransa, että jos jotain henkilöä tai instituutiota puolustetaan aiheettomia tai liioiteltuja syytöksiä vastaan, puolustaja pyritään tunteenomaisesti leimaamaan pedofiilien puolustelijaksi. Ei tässä asiassa kuitenkaan minun nähdäkseni kukaan pedofiilejä puolustele.

Katolisen kirkon pedofiliatapaukset sijoittuvat 19701980-luvuille, ja sen jälkeen tilanteen korjaamiseksi on tehty paljon. Sen sijaan kirkon ulkopuolella pedofiliaongelma on vahvistumassa, ja Juurikkalan mukaan 99% pedofiliatapauksista on katolisen kirkon ulkopuolisia. Pedofilia ei ole mikään harvinaisuus, ja vaikuttaa siltä, että katolisessa kirkossa sen ongelman ratkaisemiseksi on tehty paljon enemmän kuin kirkon ulkopuolella. Pedofiilit hakeutuvat sellaisiin töihin, joissa he saavat olla lasten läheisyydessä, ja kirkko on ymmärrettävästi yksi – mutta vain yksi – monista sellaisista työympäristöistä.

1970- ja 1980-lukujen tapaukset sattuivat aikana, jolloin asiasta oli vielä nykyistäkin vaikeampaa ilmoittaa viranomaisille. Siksi asiasta on alkanut tulla tietoja vasta vuosikymmeniä jälkeenpäin. Siihen aikaan ongelman luonnetta ei ymmärretty, ja katolisessa kirkossa uskottiin ajan yleiseen psykiatriseen käsitykseen, että ongelma olisi hoidettavissa. Ongelma ja siihen liittyvät virheelliset tiedot katolisessa kirkossa olivat samanlaisia kuin muuallakin yhteiskunnassa. Sittemmin kirkko on pyrkinyt parhaansa mukaan pitämään pedofiliaan taipuvaiset henkilöt poissa lasten läheltä ja yleensäkin papin virasta. Jo 19701980-luvuilla pedofiliaan ja hyväksikäytöön syyllistyneitä pappeja vietiin oikeuteen, tuomittiin ja erotettiin kirkon tehtävistä.

Euroopan komission raportin mukaan 1020 % eurooppalaisista lapsista on joutunut hyväksikäytön uhreiksi, ja ainakin Britanniassa ongelma on kasvussa. Tyypillinen pedofiili ei suinkaan ole koditon puliukko vaan aivan tavallinen “kunnon ihminen”. Pedofilian ja myös huumeiden käytön liittäminen “alemman luokan” ihmisten ominaisuudeksi on “kunnon ihmisten” yritys korostaa omaa paremmuuttaan suhteessa köyhiin ja kodittomiin. On kuitenkin selvää, että pedofilia ja huumeet ovat hyvin pitkälti itseään muita parempina pitävien ylemmän luokan ihmisten ongelmia. Esimerkiksi Yhdysvaltain ja Britannian hallinnoista on paljastunut kaikenlaista kiinnostavaa.

Valtamediasta on saanut helposti sellaisen vaikutelman, että pedofilia on katolisen kirkon ja papiston erityisominaisuus. Kuitenkin vain mitättömän pieni osa pedofiliatapauksista liittyy katoliseen kirkkoon, ne tapaukset ovat sattuneet vuosikymmeniä sitten ja kirkossa on ryhdytty toimiin ongelman poistamiseksi. Sen sijaan muualla yhteiskunnassa asialle ei ole saatu tehtyä paljon mitään. Uskaltaisin jopa väittää – ja nyt tunteenomaisen moraalisen tuohtumuksen valtaan joutuneet saavat kauhistua – että katolinen kirkko on lapselle turvallisempi paikka kuin monet maalliset instituutiot. Tilastojen valossa asia tosiaan näyttää olevan niin.

Vuosina 19952010 Saksan poliisin tietoon on tullut yli 210 000 hyväksikäyttötapausta. Näistä vain alle 0,1 % liittyy jollain tavalla katoliseen kirkkoon. Toki siinä on noin 200 tapausta liikaa, mutta kyllä tämä jotain kertoo siitä, kuinka älykästä on yrittää yhdistää toisiinsa pedofiiliongelma ja katolinen kirkko. Tämän hetken tilastojen mukaan viimeisten 50 vuoden aikana on käsitelty noin 3000 pappia vastaan nostettuja syytteitä pedofiliasta – siinä on liian monta tapausta hyväksyttäväksi, mutta papistoa ja kirkkoa kokonaisuutena ei tämän takia kannata leimata, sillä katolisia pappeja on kuitenkin jopa puoli miljoonaa.

Philip Jenkinsin mukaan pedofiliaongelma on suhteellisesti laskettuna huomattavasti pienempi ja harvinaisempi ilmiö katolisessa kuin muissa kirkoissa. Kun Yhdysvalloissa tuomittiin 100 katolista pappia hyväksikäytöstä, samaan aikaan tuomittiin samasta rikoksesta 6000 liikunnanopettajaa ja lasten urheiluvalmentajaa. Valtamedia on antanut ymmärtää, että Irlannissa katolinen kirkko on pedofiilien läpikotaisin soluttama, mutta asiaa käsittelevä Ryan Report antaa asiasta toisenlaisen kuvan, eikä sitä liene monikaan toimittaja lukenut.

Kirkko uskoo samaan länsimaisen oikeuden periaatteeseen, ettei ketään tule pitää syyllisenä ennen kuin on toisin todistettu. Tämä on erittäin hyvä periaate, eikä se pedofiliatapauksissakaan saisi hukkua mihinkään tunteenomaiseen “pedofiilit on teloitettava ilman oikeudenkäyntiä” -hysteriaan. Olisi typerää kuvitella, että jokainen syytös on oikeutettu ja jokainen tuomittu todella syyllinen. Vankiloissa on paljon syyttömänä tuomittuja, syyttömiä on teloitettu. Miltäpä sinusta tuntuisi, jos sinut julistettaisiin pedofiiliksi ja lähetettäisiin vankilaan tai hirttolavalle ilman oikeudenkäyntiä vain jonkin syytöksen perusteella? Kammottavimmissakaan rikoksissa oikeusvaltion periaatteita ei tule heittää syrjään.

Kirkon kanoninen oikeus ei suojaa pedofiliaan syyllistyneitä, vaan se päinvastoin mahdollistaa viraltapanon ilman maallisen oikeuden tuomiotakin. Kirkon sisäisen prosessin luottamuksellisuus ei tarkoita kieltoa tehdä rikosilmoitus. Kanoninen oikeus tuntee kyllä rikoksen vanhentumisen, mutta sama koskee länsimaista oikeusjärjestelmää laajemminkin, joten jos joku pedofiili on sen nojalla päässyt pälkähästä, sama kritiikki voidaan kohdistaa myös maalliseen oikeuskäytäntöön. Tässä tapauksessa on syytä huomata erityisesti se, että juuri katolisessa kirkossa hyväksikäyttötapausten vanhentumisaikaa on pidennetty, että vanhojakin juttuja voitaisiin käsitellä.

Katolisessa kirkossa hyväksikäyttötapausten tutkinta on ilmeisesti tiukempaa kuin muissa rikosoikeudellisissa järjestelmissä. Tällaisten uudistusten taustalla on juuri nykyinen paavi HP Benedictus XVI, jota on syytetty pedofiilien suojelijaksi. John Allenin mukaan silloinen kardinaali Joseph Ratzinger ei ilmeisesti ymmärtänyt ongelman laajuutta, ennen kuin paavi HP Johannes Paavali II siirsi hyväksikäyttötapaukset hiippakunnilta uskonopin kongregaation käsiteltäväksi. Kardinaali Ratzinger oli tuon kongregaation johtaja. Hän vaati tiedot kaikista hyväksikäyttötapauksista, kävi materiaalin läpi ja alkoi puuttua aktiivisesti asiaan.

Ratzinger vaati välittömiä toimenpiteitä hyväksikäytöstä syytettyjen poistamiseksi tehtävistään sen sijaan, että olisi järjestetty ensin pitkät oikeudenkäynnit. Hän vaati nollatoleranssia pedofiliatapauksiin ja pidensi rikosten vanhentumisaikaa, jotta vanhempia tapauksia voitiin ottaa käsittelyyn. On siis mieletöntä väittää, että Ratzinger olisi yrittänyt suojella pedofiileja. Hänen agendanaan on nimenomaan ollut puhdistaa kirkko hyväksikäytöstä, ja siinä hän on ollut varmaankin tehokkaampi kuin kukaan maallinen viranomainen. Paavina hän on jatkanut samalla linjalla, puhunut avoimesti hyväksikäytöstä kirkossa ja tavannut uhreja. Hän on myös pyrkinyt lisäämään ennaltaehkäiseviä toimia esimerkiksi valittaessa pappeja virkoihin.

Valtamedia pyrkii antamaan valheellisen kuvan, että HP Benedictus XVI salailisi rikoksia ja välttelisi vastuuta, mikä on todella epäoikeudenmukainen kuva: Luultavasti uskonnonvastaisen agendan ajaminen menee valtamediassa täysin kaiken inhimillisyyden ja oikeudenmukaisuuden edelle. Paavista kun ei saa puhua hyvää. Hän on kuitenkin julkisesti pyytänyt anteeksi hyväksikäyttötapauksia (onko minkään muun maan valtionpäämies pyytänyt anteeksi maassaan tapahtuvia pedofiliarikoksia?) vaikka hänellä tuskin olisi sellaiseen anteeksipyyntöön mitään velvollisuutta. Anteeksipyyntöä on kritisoitu siitä, että se koski vain Irlantia – kuitenkin HP Benedictus XVI haluaa nimenomaan perehtyä jokaisen maan tilanteeseen erikseen saadakseen asiasta paremman kuvan. Toki jokaisen maan tilanteeseen perehtyminen erikseen on hitaampaa, mutta se osoittaa kyllä suurempaa huolenpitoa kuin yleisen tason anteeksipyyntö.

Yhtä selvää on tietysti, että papit eivät toimineet kirkon opetuksen mukaisesti. Uskontoa ei pidä tuomita niiden perusteella, jotka eivät noudata sen moraalia, vaan niiden, jotka noudattavat.

Skandaalin syitä voidaan etsiä Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen jälkeiseltä kirkolle erittäin vaikealta ajalta, jolloin seminaareja lakkautettiin, kutsumuksista oli suurta pulaa ja papeiksi otettiin lähes ketä hyvänsä. Kirkko teki virheitä varmasti myös joidenkin jo paljastuneiden tapausten hoitamisessa.

Emil Anton

Ratzinger on liitetty mediassa muutamiin yksittäisiin pedofiliatapauksiin, joissa hänen on väitetty suojelleen syyllisiä. Tällaisilta väitteiltä ovat kuitenkin puuttuneet todisteet. Joidenkin mielestä todisteeksi saattaa riittää pelkkä moraalinen suuttumus: Kun jotakuta syytetään oikein kauheasta rikoksesta, syytöksen on pakko olla totta. Sellaisessa ajattelussa ei ole tietenkään mitään järkeä, mutta kun jotain kauheaa on tapahtunut, ihmiset haluavat syyllisiä. Silloin mikä hyvänsä juttuun liitetty nimi kelpaa, eikä sillä ole mitään väliä, mitä todisteet sanovat. Ainakin Peter Hullermannin ja Lawrence Murphyn tapauksiin Ratzingerin nimi on liitetty – kuitenkin todisteet hänen osallisuudestaan huitaisevat naamaan poissaolollaan.

Juurikkala mainitsee artikkelissaan Helsingin Sanomien häväistysjutun (en ole sitä itse lukenut, sillä kartan HeSaa kuin ebolaa), jossa annettiin ymmärtää, että 1960-luvun asiakirjat todistaisivat Ratzingerin olevan vastuussa 1990-luvulla tapahtuneista virheistä. Artikkelin lähdeaineistona olivat ihmisten haastattelut Baijerin kaduilla. Helsingin Sanomathan on tunnetusti lehti, jonka jokainen ja toisilleen vastakkainenkin aatteellinen suuntaus pystyy näkemään vihollisensa äänitorvena, eikä se ole erityisesti asiajournalismille vihkiytynyt myöskään uutisoidessaan Iranin olemattomasta ydinaseohjelmasta, Venezuelan kuvitteellisesta diktatuurista tai pahojen palestiinalaisten “terrorismista”.

Katolisessa kirkossa on tehty paljon uudistuksia, joiden tarkoituksena on poistaa hyväksikäyttöongelma. Näin on siksi, että lapsista huolehtiminen on katolisessa kirkossa tärkeä asia. Joku voi tietysti väittää, että kyseessä on vain imagon parantaminen eikä kirkko aidosti lapsista välitä. Näinkin voidaan sanoa, mutta silloin riittäisi jo toimittajien lahjonta ja propagandakampanja mediassa. Siihen kirkolla olisi varaa – kuitenkaan se ei sitä tee vaan todella puuttuu ongelmiin ja antaa median haukkua rauhassa. 1980-luvun jälkeen hyväksikäyttötapausten määrä kirkossa on huomattavasti laskenut, kun se taas muualla yhteiskunnassa on edelleen paheneva ongelma. Tämä huomioon ottaen pedofiliasta kauhuissaan olevien lasten oikeuksien puolustajien olisi syytä ennemmin kehua kuin haukkua katolista kirkkoa.

Juurikkala toteaa:

“Tässä mielessä on ymmärrettävää, että joidenkin asiantuntijoiden mukaan katolinen kirkko on tällä hetkellä itse asiassa maailman turvallisin instituutio lasten näkökulmasta katsottuna. Todellisuus on joskus tarua – ja tiedotusvälineiden mielikuvamanipulointia – ihmeellisempää.”

Ihmiset ovat valitettavan herkkäuskoisia tiedotusvälineiden ylivallan edessä, ja kenellä hyvänsä on hallussaan media, sillä on hallussaan yleinen mielipide, jota hän voi halutessaan muokata millaiseksi hyvänsä. Suurin osa ihmisistä ei ole kiinnostuneita ottamaan asioista selvää syvemmin, ja katolisen kirkon demonisoinnin taustalla voi olla jokin samanlainen agenda kuin valtamedian islamofobisen ja Venezuela-vastaisen propagandankin.

Olen tietoinen siitä, että oikean tiedon saaminen ei useimpien ihmisten kohdalla muuta sitä kuvaa, jonka valtamedia on heihin jo lyönyt – useimpia ihmisiä oikea tieto ei itse asiassa koskaan edes saavuta. Suosittelen tutustumaan Edward Bernaysiin ja Noam Chomskyn kirjaan Mediakontrolli, joka käsittelee tarkemmin median roolia vallankäytön välineenä. En osaa sanoa toistaiseksi, minkä vuoksi jotkut tahot haluavat demonisoida katolista kirkkoa – voihan se olla toki vain median skandaalihakuisuutta tai toimittajien henkilökohtaista vakaumusta – mutta ainakin Vatikaani on asettunut tiukasti vastustamaan Irakin sotaa, missä voi olla oma syynsä hyökkäykselle kirkkoa vastaan. Tällainen kampanjointi olisi sopinut hyvin myös Washingtonin 1980-luvulla Latinalaisessa Amerikassa käymään sotaan katolista kirkkoa vastaan.

Sivuhuomautuksena: Richard Dawkins ja Christopher Hitchens ovat jo ehtineet vaatia, että paavi olisi haastettava oikeuteen pedofiilien suojelusta. Tuntuu epäilyttävältä, että Hitchens ja Dawkins heräävät puolustamaan ihmisoikeuksia vasta sitten, kun sillä on mahdollisuus saada edistettyä uskonnonvastaista agendaa. Eiväthän he kovin kovaa meteliä ole pitäneet monista muista ihmisoikeusrikoksista, ja Hitchens ainakin oli angloamerikkalaisen imperialismin vankkumaton kannattaja. Siksi tuntuukin enemmän siltä, että Dawkins ja Hitchens haluavat itselleen mainetta nimenomaan uskonnon vastustajina, eivät puolustaa ihmisoikeuksia.

Tilastojen ja johdonmukaisen ajattelun valossa ei ole syytä pelätä, että lapset joutuisivat hyväksikäytön uhreiksi ollessaan tekemisissä katolisten pappien kanssa. Tietysti he voivat joutua – niin kuin he voivat joutua hyväksikäytön uhreiksi jossain maallisessakin toiminnassa. Voisin jopa sanoa, että he olisivat suuremmassa vaarassa maallisissa instituutioissa.

Näistä asioista huolimatta Amorthin lausunto – mikäli hän on sanonut niin kuin media kertoo hänen sanoneen – on huomioimisen arvoinen. Se ei tarkoita, että katolinen kirkko kokonaisuutena on paha tai että katolinen papisto olisi lauma pedofiilejä. Tämä tarkoittaa vain, että katoliseen kirkkoon on pesiytynyt rikollisia, jotka Vatikaanin olisi potkaistava virattomina ja ekskommunikoituina Italian rajan yli. The Sun on kuitenkin Iltalehti-tason julkaisu, enkä Amorthin luotettavuudestakaan tiedä mennä paljoa sanomaan. Tällainen uskonnon vastainen uutisointi on yleistä Britannian ja Skandinavian kaltaisissa sekularismikeskittymissä.

Tämän artikkelin kirjoittaja ei ole katolisen kirkon jäsen. 

* * *