Demokratia ja humanismi

Aamulehdessä ja Helsingin Sanomissa on julkaistu pari hyvää tekstiä humanististen tieteiden ja taiteiden arvosta yhteiskunnassa. Traditionalistina ja humanistina katsonkin, että nämä ihmiskunnan sielun osaset antavat arvon ja oikeutuksen ihmiskunnan olemassaololle.

Uskontotuntien määrän vähentäminen on yksi esimerkki humanismin alasajosta, vaikka uskonto kuuluu meidän kulttuuriperintöömme erottamattomana osana. Toivottavasti opettajat kiinnittävät huomiota siihen, että opetus tulisi nuorten omasta maailmasta. Ei jostain menneisyydestä tai jostain, joka on irrallaan nuorten todellisuudesta.

Alasajo koskee myös yliopistoa, humanismin kehtoa. Yliopisto on muuttunut tuotantolaitokseksi, jonka pitää tuottaa tutkimuksia ja maistereita määrätyn määrän määrätyssä ajassa. Toisarvoista on se, mitä nämä maisterit oppivat ja miten he kehittyvät ja kasvavat ihmisinä.

Yliopiston opettajan tehtävä on auttaa opiskelijaa kasvamaan. Sellainen on humanistinen yliopisto, mutta sellaista yliopistoa ei ole enää. Humanistisen yliopiston juuret ovat antiikin Kreikassa, jossa opettaja oli filosofi, jonka kanssa opiskelijat kävivät keskusteluja. Opettaja ei ollut mestari, joka sanoo mikä on totuus, vaan hän oli vastuussa oppilaiden kasvusta. Nyt opettajat ovat vastuussa vain tuotantotavoitteista, jotka eivät yliopistoon sovi.

Tämän päivän yliopistojen hallituksissa istuu akateemisen maailman ulkopuolelta liike-elämän edustajia, jotka tuovat edustamansa maailman toimintatapoja ja -ajattelua yliopistoon. Pitäisikö akateeminen maailma rytmittää kvartaalitalouteen, jossa ylhäältä määrätään, kuinka paljon pitää julkaista, ja koska?

Lähde: Aamulehti

Ta­lous­krii­sin ai­ka­na tai­tei­den ja hu­ma­nis­tis­ten tie­tei­den puo­lus­ta­mi­seen suh­tau­du­taan her­käs­ti sa­man­lai­sel­la hu­vit­tu­nei­suu­del­la kuin eh­do­tuk­seen tar­jo­ta näl­kää nä­ke­vil­le lei­vän si­jaan lei­von­nai­sia.

Kes­kus­te­lu hy­vin­voin­ti­val­tion tu­le­vai­suu­des­ta kes­kit­tyy usein ky­sy­myk­seen, kuin­ka ta­lous saa­daan ku­kois­ta­maan sii­nä mää­rin, et­tä hy­vin­voin­nin kan­nal­ta vält­tä­mät­tö­mim­pi­nä pi­det­ty­jä ra­ken­tei­ta, ku­ten ter­vey­den­hoi­to­jär­jes­tel­mää, voi­daan pi­tää yl­lä. Tä­hän pää­mää­rään näh­den tai­de ja hu­ma­nis­ti­set tie­teet vai­kut­ta­vat tois­si­jai­sil­ta, lä­hin­nä hy­vin­voin­ti­val­tion yli­mää­räi­sil­tä ko­ris­tuk­sil­ta.

Poh­jim­mil­taan ky­sy­mys, on­ko tu­le­vai­suu­den hy­vin­voin­ti­val­tios­sa va­raa tai­teil­le ja hu­ma­nis­ti­sil­le aloil­le, on kui­ten­kin vää­rin esi­tet­ty. Ky­se on pi­kem­min sii­tä, voi­ko hy­vin­voin­ti­val­tio jat­kaa ole­mas­sa­oloaan il­man nii­tä.

Tai­tei­den ja hu­ma­nis­tis­ten tie­tei­den par­haat pe­rin­teet ovat ai­na vaa­li­neet ajat­te­lun va­paut­ta, avan­neet uu­sia nä­kö­kul­mia ja aut­ta­neet nä­ke­mään to­tun­nai­sen toi­sin. Nä­mä ovat de­mo­kraat­ti­sen hy­vin­voin­ti­val­tion säi­ly­mi­sen kan­nal­ta pe­rus­ta­via tai­to­ja, mut­ta nii­den ke­hit­tä­mi­nen ei ole osa sa­maa han­ket­ta, jos­sa ta­voi­tel­laan kil­pai­lu­ky­kyä ja ta­lou­del­lis­ta me­nes­tys­tä.

Jos luo­vat alat me­net­tä­vät mer­ki­tys­tään kou­lus­sa, tie­de­maail­mas­sa ja yh­teis­kun­nas­sa yli­pää­tään, uhat­tui­na ovat myös kriit­ti­sen ja mo­ni­puo­li­sen ajat­te­lun tai­dot.

Lähde: Helsingin Sanomat

* * *