Prometheus – uskontonörtin arvio

Tämä teksi paljastaa olennaisia seikkoja Prometheus-elokuvan juonesta. Älä siis lue, jos haluat katsoa sen tietämättä, mitä siinä tapahtuu. Sen verran voinen paljastaa, että katsokaa elokuva, jos olette yhtään kiinnostuneita uskonnollis-filosofisista pohdinnoista. Vaikka elokuva ei mikään maailman mestarillisin teos olekaan, kyllä siitä pääsylipun hinnan verran kannattaa maksaa – vaikka vain maisemien vuoksi.

Kävin eilisiltana katsomassa elokuvan Prometheus. Kyseinen teos on yksi muunnelma ancient astronaut -myytistä, ja se voi tarjota uskontotieteestä ja uskonnonfilosofiasta kiinnostuneelle jotain jännää pohdittavaa. Elokuvassa voi myös nähdä sanoman, että perinteiset uskonnot päihittävät New Age -ajattelun ja ufokultit, vaikka ajatuksen julkituonti vähän ontuu – onhan elokuvassa samalla sanomana, että perinteiset uskonnot ovat väärässä. Perinteisten uskontojen paremmuudesta viestii se, että päähenkilö laittaa ristin takaisin kaulaansa havaittuaan, että ihmiskunnan luoneet muukalaiset ovatkin pahantahtoisia pyrkimyksessään tuhota ihmiskunta. Elokuvan loppupuolella nähdään myös pieni marttyyriuden vivahde, kun joukko ihmisiä uhraa henkensä pelastaakseen maailman – lukuunottamatta Vickersiä, joka yrittää paeta mutta kuolee. Elokuvan voinee nähdä myös lievänä kannanottona joukkotuhoaseita vastaan.

Keskeistä elokuvassa on vanhan rikkaan miehen hybriksen kaltainen halu paeta kuolemaa pyrkimällä kohtaamaan luojansa. Luoja kuitenkin osoittautuu pahantahtoiseksi ja koituu hänen kuolemakseen. Prometheuksessa voinee halutessaan nähdä myös gnostilaisen vivahteen: ihmiskunnan luoja ei ole hyvä Jumala vaan joukko pahantahtoisia demiurgeja, joilta ei liikene rakkautta ja myötätuntoa luomuksiaan kohtaan. Ihmiskunnan alkuperä on sen sijaan tuntematonta ja uhkaavaa pimeyttä, jota ei olisi lainkaan pitänyt kohdata. Prometheuksessa on myös lievä transhumanistinen sävy, vaikkakin sitä on elokuvassa vain hyvin vähäisesti – ikään kuin taustarekvisiittana. Prometheus ei kuitenkaan asetu väittämään, että perinteiset uskonnot olisivat oikeassa: se rakentuu ancient astronaut -teorialle. Tätä mytologiaa ovat ylläpitäneet muun muassa Erich von Däniken ja Claude Vorilhonin uususkonto Raëlian Movement.

Salaliittoteoretisoinnista ja vaihtoehtohistoriasta innostuneet saattaisivat hyvinkin pitää elokuvasta – tai todennäköisemmin nähdä sen ”Illuminatin propagandana”. Elokuvassahan kuitenkin on ajatus siitä, että toisen maailman olennot uhkaavat tuhota ihmiskunnan, jonka ovat luoneetkin. Tietoverkoissa liikkuu nyt paljon asiaa koskevia teorioita. Toisten mielestä humanoidit tulevat tänä vuonna ihmiskunnan keskuuteen, sillä onhan mayakalenterikin jo populaarin käsityksen mukaan lopuillaan. Toisten mielestä taas Lontoon olympialaisten aikaan taivaalle heijastetaan lentäviä lautasia, joilla ihmiset laitetaan pelkäämään vihamielisen sivilisaation hyökkäystä. Molempien teorioiden kannattajat ovat kai enemmän tai vähemmän sillä kannalla, että Prometheuksen kaltaisilla elokuvilla meidät opetetaan pelkäämään uhkaa ulkoavaruudesta. Olisiko meidän jo ryhdyttävä perustamaan maailmanhallitusta turvaksi heitä vastaan?😉

Esteetikon silmää elokuvassa varmasti miellyttävät kauniit maisemat. Ne on hyvin toteutettu, ja ne melkeinpä ovatkin parasta koko elokuvassa. Jos mahdollisista romaaneistani koskaan tehdään elokuvia, toivon niihin samanlaista esteettisyyttä maisemien kuvailussa. Ehkä parasta elokuvassa on kuitenkin David, autistisen oloinen robotti, johon jostain syystä koin helpoksi samaistua. Hänen(kin) käytöksensä jää osin arvoitukseksi. Muistakaa kuitenkin, että yhdysvaltalaisten tekemiltä elokuvilta ei pidä odottaa kohtuuttomia.

* * *